Foorumin muut versiot: |
Koirarodut ja Mittelit
Ilona 26.5.2005 13:52
Koirarotujen valinnassa pitäisi miettiä, millaisen rodun itse haluaisi itselleen. Mihin tarkoitukseen ajattelee koiran itselleen (seurakoira, harrastuskoira, metsästyskoira jne). Kokoakin on syytä ajatella miettien liikkuuko koira mukana kotimaan matkoilla. Yleensä rotu loksahtaa kohdalleen, kun tietää mitä haluaa. Itse olemme hankkineet mittelspitzin ja emme ole katuneet. Siinä pirteä ja perhettään rakastava koira seurakoiraksi, reipas lenkkikaveri, aktiivinen koira harrastuksiin ja mukava matkakoira. Lappi on mittelin haavemaa, koska talvella siellä on paljon lunta. Kesällä hienoiset hiekkakasat ja nurmikot ajavat saman asian. Harrastusten perumiset tuottavat mittelille pettymyksen, joten perumiset on pakko korvata muulla touhuamisella. Mittelistä on hauskaa piilotella erilaisia tavaroita, kuten imurin suuttimia, käsineitä jne. Silloin voi tehdä perheen kanssa jotain kivaa. Mitteli kanniskelee mielellään lenkin päättyessä lenkistä väsyneiden isäntä-/emäntäväen käsineitä. Mitteli on iloinen, haluaa tutustua toisiin koiriin ja ihmisiin. Mitteli on aina tosi-iloinen kotiväen tullessa kotiin. Voiko parempaa kaveria löytää? | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||